Miten auttaa ja tukea näkymätöntä? – Kaksikielistä pohdintaa Vaasan korkeakoulujen henkilöstön kanssa

Korkeakoulujen opiskelijakunta on yhä moninaisempaa ja opiskelijat tarvitsevat vuosi vuodelta enemmän tukea. Silloin kun opiskelijan haaste on diagnosoitu ja tuen tarve selvästi osoitettu, on tukitoimetkin helpompi kohdistaa. Läheskään aina opiskelun haasteet eivät kuitenkaan näy päälle päin eikä opiskelija itsekään välttämättä tunnista niiden olemassaoloa. Usein näin on esimerkiksi autismin kirjon opiskelijoiden tapauksessa.

Saimme kiinnostavan mahdollisuuden päästä kertomaan Vaasan kaikkien korkeakoulujen henkilöstölle näkymättömistä oppimisvaikeuksista osana korkeakoulujen saavutettavuutta kehittävän OHO!-hankkeen toimintaa. Ja että olisimme kaksikielisessä kaupungissa mahdollisimman saavutettavia, toteutimme myös alustuksemme kahdella kielellä eli suomeksi ja ruotsiksi. Näin jokainen osallistuja saattoi myös esittää lisäkysymyksensä omalla äidinkielellään. Koulutsiltapäivä pidettiin Vaasan Hankenilla 27.3.

Näkymättömästä näkyväksi

Miten sitten tehdä näkymättömästä näkyvää? Usein puhutaan ylidiagnosoinnista. Kaikelle annetaan mielellään nimi – ja kenties samalla myös leima. Onko se hyvä asia? Toisessa vaakakupissa painaa se, että tuon nimeämisen avulla saatamme pystyä ymmärtämään mistä on kyse – ja miten kyseistä opiskelijaa voi yrittää tukea.

Haasteiden tunnistaminen voi olla haastavaa. Meillä on kenties voimakkaita ennakkomielikuvia siitä, että ADHD-opiskelija on aina ylivilkas tai asperger-opiskelija täysin kykenemätön kaikkeen yhteistyöhön. Mutta eihän se näin mene. Opiskelijat, tilanteet ja oireet ovat aina erilaisia. Hiljaisuuteen käpertyvää opiskelijaa voi olla vaikea mieltää ADD– tai ADHD-opiskelijaksi. Silti hän tarvitsee tukea toiminnanohjauksen ja tarkkaavaisuuden pulmiin siinä missä äänekäs toverinsakin.

Eikä diagnoosikaan koskaan paljasta kaikkea. Oppimisvaikeudet ovat usein kerrostuneita eli liitännäisoireita ja vaikeuksia saattaa löytyä – tai sitten ei löydy. Pahimmillaan sama korkeakouluopiskelija on vaikeuksissa lukemisen, matematiikan, vieraiden kielten, tarkkaavaisuuden, keskittymisen ja toiminnanohjauksen kanssa. Hän ei pääse alkuun ja pieninkin häiriötekijä keskeyttää myöhemmin työskentelyn.

Vastaavasti mielenterveyden pulmista tai esimerkiksi paniikkihäiriöstä kärsivän opiskelijan kanssa on syytä tehdä yksilöllisiä ratkaisuja. Paniikkihäiriön aktiivisessa vaiheessa esitelmä voi olla mahdoton tehtävä ja osaaminen tulisikin tällöin osoittaa jotenkin muutoin.

Opettajan ohjeistuksen tulisi olla selkeää, ytimekästä, tiukkaa ja monikanavaista. Tärkeät ohjeet on syytä myös toistaa. Opettajan on osattava olla läsnä oleva ja kuunteleva, mutta muistettava oma roolinsa. Psykologin ja sosiaalityöntekijän valmiuksia ei opettajankoulutuksella anneta, joten monissa tapauksissa moniammatillinen yhteistyö voi olla ainoa vaihtoehto auttaa opiskelijaa.

Aina auttaminenkaan ei mahdollista opintojen loppuunsaattamista. Aiheettomat syyllisyydentunteet on syytä unohtaa. Jokainen opettaja voi tehdä vain parhaansa, mutta siihen kannattaa pyrkiä.

Aina auttaminenkaan ei mahdollista opintojen loppuunsaattamista. Aiheettomat syyllisyydentunteet on syytä unohtaa. Jokainen opettaja voi tehdä vain parhaansa, mutta siihen kannattaa pyrkiä.

Teksti ja kuvat: lehtorit Sari Hanska ja Heli Antila, TAMK, OHO!-hanke

Vastaa

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: