Selektiivinen mutismi – ahdistavan vaikea puhua

Selektiivinen mutismi eli valikoiva puhumattomuus näyttäytyy täysin puhekykyisillä ja -taitoisilla lapsilla tai nuorilla niin, että he puhuvat ongelmitta tietyissä ja vaikenevat täysin eli ovat kyvyttömiä puhumaan toisissa tilanteissa. Lapsen oma ääni vaikenee. Ongelma ei johdu erityisistä kielellisistä vaikeuksista, vaan kyseessä on lähinnä ahdistuneisuushäiriöksi luokiteltava asia.

Valikoivan puhumattomuuden tekee hyvin haasteelliseksi se, ettei siihen olla kehitetty mitään ns. standardihoitoa, joka varmasti tehoaisi selektiiviseen mutismiin hyvin tuloksin. Hoitamaton puhumattomuus saattaa kehittyä sosiaalisten tilanteiden peloksi.

Jokainen puhumaton yksilö on erilainen ja eri syistä puhumaton, mutta monen eri tekijän samanaikainen esiintyminen eli komorbiditeetti on mutismille tyypillistä. Lapsen luonteenpiirteistä vetäytyvyys ja ujous sosiaalisissa kommunikointitilanteissa, perinnöllinen taipumus puhumattomuuteen tai elämässä tapahtunut voimakas traumattinen kokemus voivat johtaa valikoivaan puhumattomuuteen.

Puuttuvaa puhetta korvaavia ja tukevia menetelmiä käyttämällä myös mutismista kärsivä pystyy kommunikoimaan. Apuvälineet perustuvat perinteisesti kuviin, graafisiin symboleihin, sanoihin sekä erilaisiin viittomiin, mutta viime vuosikymmenten teknologisen kehittymisen myötä myös erilaiset puhuvat apuvälineet ovat yleistyneet.

Taustaa

Selektiivinen mutismi eli valikoiva puhumattomuus kehittyy yleensä jo varhaislapsuudessa, mutta moni lapsi diagnosoidaan esikoulu- tai alakouluikäisenä (noin 6 – 8-vuotiaana). On arvioitu, että 0,7 – 0,8 % lapsista täyttäisi diagnoosimääritelmän, tytöillä puhumattomuutta esiintyy poikia hieman enemmän. Myös monikielisillä ja erityisesti siirtolaislapsilla puhumattomuutta on yleisemmin. (Ringler 2005, 15; Sahlgrenska Universitetssjukhuset 2016.)

Lapsi voi puhua normaalisti pienelle lähipiirille (oma perhe, ystävät), mutta on vastaavasti täysin puhumaton esimerkiksi vieraiden ihmisten läsnä ollessa. Puhe voi ns. lukittua eli lapsi kokee jonkin ylitsepääsemättömän psyykkisen esteen olla käyttämättä puhetta, minkä vuoksi verbaalinen kommunikointi on mahdotonta. Puhumaan painostaminen voi johtaa entistä vakavampaan jumiutumiseen. (Sahlgrenska Universitetssjukhuset 2016.) Näiden lasten kehonkielikin on usein jäykkää, jollain tapaa paikoilleen kivettynyttä. (Ringler 2005, 5.) Jotta puhumattomuusdiagnoosi täyttyisi, tulisi puhumattomuuden olla kestänyt vähintään neljä viikkoa. (K. Aro, Puheen, kielen ja kommunikaation vaikeudet luento 26.3.2018.)

Kyseessä ei ole varsinainen kielellinen kehityshäiriö tai esimerkiksi skitsofrenia, vaan lähinnä sosiaaliseen vuorovaikutukseen liittyvä häiriö. Mutistien lapsuudenaikainen kielellinen kehitys eli puheen ymmärtäminen ja tuottaminen on yleensä tapahtunut iänmukaisesti. (K. Aro, Puheen, kielen ja kommunikaation vaikeudet luento 26.3.2018.) Taustalla ei ole myöskään laaja-alaisia kehityshäiriöitä, mutta erilaiset traumaattiset kokemukset, perinnöllisyys tai ongelmat lapsuusperheen kasvatuksessa voivat toimia osaltaan taustatekijöinä mutismille altiilla lapsella. (Lämsä & Erkolahti 2013.) Puhumattomuudesta voi myös kehittyä opittu tapa välttää ahdistavia tilanteita.

Erityisesti autisminkirjon lapsilla on havaittu kohonnutta taipumusta mutismiin. Tutkimuksen mukaan jopa reilulla 7 %:lla Aspergerin oireyhtymän lapsista oli selektiivinen mutismi, joten jonkin asteista komorbiditeettia on havaittavissa valikoivan puhumattomuuden sekä erilaisten neuropsykologisten poikkeamien välillä. Myös muut kommunikaatioon liittyvät vaikeudet, kuten änkytys, artikulaatiovirheet sekä yleensäkin myöhästynyt kielen kehitys löytyvät tavanomaista useammin mutismin taustalta. (Ringler 2005, 17 – 18.)

Täyttä varmuutta ei olla vielä saatu puhumattomuuden kehitysprosessille. Valikoiva puhumattomuus on yleensä pitkäaikainen häiriö, johon tulisikin saada hoitoa varhaisessa vaiheessa, jottei se pahenisi ja muuttuisi ahdistuneisuushäiriöksi ja sosiaaliseksi fobiaksi aikuisuudessa. (Lämsä & Erkolahti 2013.)

Oireet

Selektiivisen mutismin oireisiin kuuluu ahdistus, joka koetaan erilaisissa sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa; lapsi lievittää kokemaansa ahdistusta ja stressiä olemalla puhumaton eli pyrkii selviytymään itselleen vaikeista tilanteista vaikenemalla. Valikoivasti puhumattomat lapset kokevat tavanomaista enemmän mm. sosiaalisten tilanteiden pelkoa, ahdistusta ja he ovat usein jo omalta perusluonteeltaan ja temperamentiltaan ujoja, varautuneita sekä vetäytyviä ollessaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa – samoja piirteitä on havaittu näiden lasten lähisukulaisilla usean tutkimuksen mukaan.

Vuonna 1995 tehty Black & Uhden tutkimus osoitti, että jopa 70 %:lla puhumattomista lapsista oli vanhempi, joka kärsi jonkinlaisesta sosiaalisesta ahdistuksesta, pakko-oireista tai persoonallisuushäiriöstä (Ringler 2005, 26), mutta koska mutismitutkimusten otokset ovat kautta linjan olleet aina kovin pieniä, ei olla voitu vetää tarkempia johtopäätöksiä eri häiriön, ominaisuuden tai sairauden vaikutuksesta puhumattomuuteen. (Lämsä & Erkolahti 2013.)  

Tosiasia kuitenkin on, että puhumattomuus heikentää lapsen omaa toimintakykyä ja aiheuttaa merkittävää haittaa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Mikäli kuntoutusta ei tarjota, näkyy tämä toimintakyvyn heikkeneminen myöhemmässä vaiheessa opinnoissa ja työelämässä, koska mutisteilla vaikuttaa olevan vielä aikuisiässäkin vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa (mm. sosiaalinen fobia) ja etenkin puhumista sekä keskustelua vaativissa tilanteissa, vaikka he olisivatkin alkaneet puhua. (Ringler 2005, 27.)

Hoito

Mitään vakiintunutta hoitoa tai kuntoutusta selektiiviseen mutismiin ei ole, sillä valikoivaa puhumattomuutta ei olla tutkittu vielä kovin paljon. Eri toimijoiden välinen tiivis yhteistyö (mm. perhe, koulu, terapeutti) sekä mutismitiedon lisääminen ovat kuitenkin ensiarvoisen tärkeitä asioita, kun lähdetään kehittämään ja tukemaan lapsen vuorovaikutusta erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Lamaantuminen sosiaalisissa kanssakäymistilanteissa ei välttämättä helpota automaattisesti lapsen vanhetessa, vaikka jotkut lapset saattavat alkaa puhua normaalisti esimerkiksi yläasteelle tai toiselle asteelle mentäessä, minkä vuoksi ammattimainen hoito olisi ehdoton edellytys toipumiselle.

Vertaistukiryhmät sekä erilaiset verkostotapaamiset antavat mahdollisuuden sekä puhumattomalle lapselle/nuorelle että vanhemmille tavata muita samassa tilanteessa eläviä perheitä. Erilaisten selviytymisstrategioiden oppiminen ja sitä myötä ahdistuksen lieveneminen helpottavat vuorovaikutusta. Yksilöllisiä kuntoutus- ja hoitokeinoja ovat psykoterapia, toiminta- ja perheterapia sekä erilaiset muut ryhmä- ja yksilöterapiamuodot, mutta joissakin tapauksissa käytetään muun kuntoutuksen ohessa myös ahdistusta lievittäviä lääkkeitä helpottamaan lapsen tai nuoren oloa. (Lämsä & Erkolahti 2005.)

Tyypillistä on, että hoito joko viivästyy tai puuttuu kokonaan, minkä vuoksi valikoivasta puhumattomuudesta tulee helposti hyvin pitkäkestoinen ja aikuisuuteen saakka siirtyvä pulma. Aiheeseen perehtyneitä hoitotahoja ei maassamme juuri ole. Osaavia terapeutteja ei tunnu löytyvän, minkä vuoksi useimmiten tarjotaan hoidoksi joko yleisen psykiatrian palveluita tai toimintaterapiaa. Toki toimintaterapiassakin voidaan puuttua esimerkiksi ahdistusongelmaan ja opettaa sen hallitsemista, mutta mutismin problematiikkaan syvemmin perehtyneitä hoitotahoja ei ole tarjolla ainakaan siinä vaiheessa, kun lapsi on kasvanut aikuiseksi.

Apuvälineiden käyttö

Puhumattoman ihmisen puuttuvaa puheilmaisua voidaan korvata, täydentää ja tukea viestinnällä (AAC = Augmentative and Alternative Communication), jossa hyödynnetään erilaisia kuvia, piirroksia, tukiviittomia tai blisskieltä (käsitekirjoitusjärjestelmä, joka perustuu graafisiin symboleihin). Kuvia ja blisskieltä käytettäessä tarvitaan aina apuvälineitä, jotka voivat olla esimerkiksi kommunikointikansioita, -tauluja tai –ohjelmia sekä puhelaitteita. Tietysti myös ei-avusteisilla viestinnän keinoilla eli eleillä, ilmeillä ja muulla kehonkielellä täydennetään edellä mainittua AAC –pohjaista kommunikointia. (Huuhtanen 2011, 15 – 17, 73.)

On hyvä muista, että AAC –keinot vaativat paljon harjoittelua ja ohjausta ammattilaisen tuella. Niitä monipuolisesti hyödyntäen voitaisi tehokkaasti tukea ja stimuloida puhumattoman ihmisen viestintää, mutta se edellyttää, että myös samassa viestintätilanteessa oleva toinen ihminen ymmärtää esimerkiksi kuviin perustuvan kommunikoinnin sisällön eli, että mutistin viesti menee niin sanotusti oikein perille. (Huuhtanen 2011, 19.)

Teknisten laitteiden ja tietokoneohjelmien sekä eri sovellusten nopean kehittymisen myötä myös puhumattomille ihmisille on tarjolla hyvin laaja valikoima apuvälineitä omaa viestintää tukemaan. Sosiaalinen media perustuu nykyään hyvin pitkälti kirjoitettuun tekstiin, mikä helpottaa myös puhumattomien viestintää (mm. chat –palvelut ja sähköpostiviestintä).

Ns. puhuvat apuvälineet ja kommunikointiohjelmat, kuten puhesynteesi ja teksti puheeksi –sovellukset, ovat kuitenkin hyvin suosittuja puhevammaisten keskuudessa, sillä Gunilla Thunbergin (2011, 15) artikkelin mukaan ihmiset suosivat erityisesti nimenomaan puhetta tuottavia apukeinoja kuvien ja symbolien sijaan. Toki teknisiä apuvälineitä tulee osata käyttää, jotta niistä olisi hyötyä. On myös hyvä muista, etteivät teknologian kehittymisen myötä digitaalisia multimediapalveluita hyödyntävät palvelujärjestelmät ole kuitenkaan vielä kehittyneet samaa tahtia (Thunberg 2011, 14).

Lopuksi

Valikoiva puhumattomuus on erittäin vammauttavaa, koska se vaikuttaa yksilön mahdollisuuksiin tuntea kuuluvansa erilaisiin ryhmiin sekä osallistua niiden toimintaan. Lisäksi valikoivalla puhumattomuudella on taipumus olla hyvin pitkäaikainen puhevamma. Ihmisyys on puhumista; puhumatonta pidetään hyvin outona tai ainakin vaikeneminen saatetaan muiden mielestä kokea epäkohteliaisuudeksi, vihaisuudeksi, välinpitämättömyydeksi tai jopa tietynlaiseksi aggressiivisuudeksi.

Mutistin on hyvin hankala valita itselleen mieluisa opiskelupaikka, sillä nykyään monilla opiskelualoilla korostetaan yhteistoiminnallista ja ryhmässä tapahtuvaa oppimista, vaaditaan suullisia esityksiä sekä tiimityötaitoja. Puhumattoman on erittäin vaikea saada töitä, koska useilla työpaikoilla on osallistuttava kokouksiin, projekteihin ja hankkeisiin, joissa kaikkien on ilmaistava mielipiteensä työasioista – suullisesti. Asiakaspalvelua on haasteellista antaa ainakaan suoraan kasvotusten käyttämättä suullista viestintää. Jo pelkkä suullinen työhaastattelu estää varmasti hakemasta töitä.

Digitalisoituminen ei ole pelkästään lisännyt puhevammaisen apuvälinevalikoimaa, vaan sen avulla voi puhumattomallakin ihmisellä olla mahdollisuus nykyistä paremmin osallistua niin vapaa-ajantoimintoihin, opintoihin kuin työelämäänkin tulevaisuudessa, koska kirjallinen viestintä on kokenut jonkinlaisen renessanssin digimediamaailmassa. Myös sen tosiasian ymmärtäminen, että joukossamme on näkö-, kuulo- ja liikuntaesteisten lisäksi puhe-esteisiä, voisi rohkaista mutistisia ihmisiä osallistumaan monenlaiseen toimintaan vammastaan huolimatta.

Toivottavinta kuitenkin olisi, että valikoivan puhumattomuuden hoitoon panostettaisi nykyistä enemmän ja varhaisemmassa vaiheessa, jotta mutististen lasten tulevaisuus ei olisi vaikeneva aikuisuus. Neuvoloilla, päivähoidon ammattilaisilla sekä alakouluilla on tässä tunnistamisessa merkittävä rooli.

LÄHTEET

Huuhtanen, K. (toim.). 2011. Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmät Suomessa. Helsinki: Kehitysvammaliitto ry.

Lämsä, T. & Erkolahti, R. 2013. Valikoiva puhumattomuus – haasteena lapsen vaikeneminen. [viitattu 18.4.2018]. Duodecim 2013; 129 (24): 2641 – 6. Saatavissa: http://www.duodecimlehti.fi/api/pdf/duo11387

Ringler, J. 2005. Selektiv mutism och dess behandling med barnorienterad familjeterapi. Stockholm: Stockholms läns landsting. Barn -och ungdomspsykiatri [viitattu 18.4.2018]. Saatavissa pdf-muodossa: http://www.bup.se/globalassets/dokument/om-bup/publicerat/aldre-rapporter/selektiv_mutism_ringler.pdf

Sahlgrenska Universitetssjukhuset. Selektiv mutism. Kallas också ofrivillig tysthet [verkkodokumentti]. Viimeksi päivitetty 22.4.2016 [viitattu 18.4.2018]. https://www.sahlgrenska.se/w/s/selektiv-mutism/

Thunberg, G. 2011. AKK – Alternativ och Kompletterande Kommunikation för personer med autism. Skrift framtagen på uppdrag av Autismforum. Habilitering och Hälsa. Stockholm: Stockholms läns landsting [viitattu 18.4.2018]. Saatavissa pdf-muodossa: http://habilitering.se/sites/habilitering.se/files/akk_kunskapsoversikt_thunberg.pdf

Teksti: Sari Hanska, lehtori TAMK, OHO! -hanke

Vastaa

Up ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: